No niin..

Treffit miehen kanssa suoritettu. Olipas kiusallista. Toinen katsoo ihailevasti ja sanoo flirttailevia kommentteja ja minä yritän pysyä kaverilinjalla. Tavallaan haluaisin tykätä hänestä sillä tavalla, mutta en vaan pysty siihen. Ehkä minua häiritsee myös se, että tunnemme toisemme tietyistä kuvioista, joihin en enää tunne kuuluvani. Se aika elämästäni ei ollut mitenkään erityisen onnellista (ainakaan jälkikäteen ajateltuna), joten tuntuu että hänen kanssaan palaan taaksepäin sen sijaan että menisin eteenpäin. Sitäpaitsi mies elää edelleen siinä stressaavassa maailmassa ja hänen seurassaan joudun kuuntelemaan niitä samoja juttuja joista halusin eroon. Tuskin mies enää ainakaan kovin aktiivisesti ottaa yhteyttä, kai hänkin huomasi että olen hieman vaivaantunut. Mies pyysi laskun ja minä huikkasin tarjoilijan perään "erikseen", sillä en halunnut että hän maksaa ateriaani. Mies ei kommentoinut asiaa mitenkään, mutta oli varmasti ajatellut tarjoavansa. Kun erosimme mies halusi vielä halata. Onneksi ei sentään lähettänyt viestiä perään.

Mietin, että ajatteleekohan poika minusta samalla tavalla: "Onneksi ei ole kuulunut mitään..". Toisaalta poika oli itse todella innokas ja voi olla hän että piti minua kylmänä ja viestejäni vittuiluna. Miten voi kolmekymppisen elämä olla tällaista. Kuulostan ihan joltain teinitytöltä. No, kohta on vappu ja eiköhän silloin saada miesasiat vielä enemmän sekaisin. Katselen sivusilmällä Marley&Me-elokuvaa, jonka vuokrasin koska en viitsinyt ostaa pelkkiä irtokarkkeja. En muista milloin olisin syönyt näin paljon karkkia. Varmaan ne e-pillerit ovat saaneet karkinhimon kasvamaan.