Siis saan kyllä syyttää itseäni jos olen ikuisesti vanhapiika. ;D Näin pari kuukautta sitten kiinnostavan treffi-ilmoituksen eräällä foorumilla ja ajattelin että pitäisi kirjoittaa tälle tyypille. Tiedän jo tähän ikään mennessä, että on todella pieni mahdollisuus löytää baarista kunnon miestä. Enkä sitä paitsi edes käy baareissa kovin usein. En ole ikinä vastannut nettideitti-ilmoitukseen, saati sitten jättänyt itse ilmoitusta. Ajatus siitä, että lähettäisin kuvani tai tapaisin tuntemattoman ihmisen siinä tarkoituksessa tuntuu ahdistavalta. Mielestäni kirjoitustyylin, koulutuksen tai harrastusten perusteella ei voi päätellä ihmisestä kovinkaan paljoa.
Nyt kuitenkin jokin kiinnitti huomioni tässä ilmoituksessa. Kirjoitinkin vastauksen, mutta en ollut tyytyväinen siihen. Olen keksinyt kaikenlaisia tekosyitä vastauksen lähettämiseen. Työni vaatii tällä hetkellä liikaa ja elämäntilanne on muutenkin huono suhteen aloittamiseen. Totuus on se, että pelkään. Sitä, että hän ei pidä ulkonäöstäni. Sitä, että minä en pidä hänen ulkonäöstään (olisi kauheaa, jos hän lähettäisi kuvansa ja sen jälkeen joutuisin ilmoittamaan että ei kiitos). Sitä, että näen turhaa vaivaa ja rakennan odotuksia ja sitten hän ei olekaan minun tyyppiäni (tai minä hänen tyyppiään). Alitajuisesti pelkään kuitenkin eniten sitä, että siitä tulisikin jotain. Rakastuminen on pelottavaa, koska rakkaus voidaan ottaa pois milloin vain. Parisuhteessa pitää myös luottaa toiseen ja sekin on minulle vaikeaa (syytän lapsuuttani ;). Plääh, analysoin asioita liikaa. Kaikkea (melkein) pitää kokeilla kerran, joten täytyy yrittää rohkaistua ja lähettää se vastaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti